Koronapandemia onnistui selättämään myös kisajärjestäjät – painin U23 MM-kilpailut Tampereella peruutettu!

UWW on myöhään maanantai-iltana kokouksessaan päättänyt peruuttaa tämän vuoden 23-vuotiaiden painin MM-kilpailut. Kisat oli tarkoitus järjestää 23. – 29.11.2020 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Asian on vahvistanut kisaorganisaatiolle UWW:n presidentti Nenad Lalovic.

Koronapandemian aiheuttamat kokoontumis- ja maahantulorajoitukset sekä eri maiden osallistujien lento- ja taloudelliset vaikeudet pakottivat peruuttamaan kisat. Tampereen kisaorganisaatio halusi ratkaisua syyskuun puoliväliin mennessä, jotta kisojen peruuntuessa monien sidosryhmien kanssa tehdyt sopimukset voidaan purkaa määräaikoihin mennessä ja näin kyetään minimoimaan taloudelliset tappiot.

Ratkaisu on iso pettymys monille suomalaisurheilijoille, jotka menettivät hienon mahdollisuuden päästä painimaan MM-kilpailuissa kotiyleisön edessä. Monelle suomalaishuipulle menossa on viimeinen vuosi tässä 23-vuotiaiden ikäluokassa.

Pettymys on suuri myös kisaorganisaatiolle, joka uurasti järjestelyjen merkeissä jo lähes kahden vuoden ajan. Organisaatioon kuului iso joukko Painiliiton, Tampereen kaupungin sekä kolmen tamperelaisseuran – Kooveen, TaPS:n ja TaVo:n – monipuolisia osaajia. Kisoilta odotettiin onnistuessaan taloudellista tuottoa kaikille organisaation osapuolille ja ratkaisu on siltä osin iso pettymys etenkin Painiliitolle ja Tampereen kaupungille.

Yhteistyö Painiliiton sekä Tampereen kaupungin ja tamperelaisseurojen välillä kuitenkin jatkuu ja yhteinen halu on saada jokin toinen nuorten ikäluokkien tai aikuisten arvokilpailu järjestettäväksi lähivuosina. Järjestelysopimukset vuoden 2021 arvokisojen isäntäkaupunkien ja UWW:n välillä ehdittiin tehdä jo ennen koronapandemian käynnistymistä.

Uutinen aiheesta Yle Urheilun sivuilla

Koronapandemia on peruuttanut tältä vuodelta lähes kaikki painin arvokilpailut, vain EM-kilpailut ehdittiin helmikuussa painia ja Suomi saavutti kisoista kolme viidettä sijaa. Peruuntuneita kisoja ovat mm. Olympialaiset ja lähes kaikki olympiakarsintaturnaukset, 23- ja– 20-vuotiaiden EM-kilpailut, 17-vuotiaiden MM- ja EM-kilpailut sekä opiskelijoiden ja veteraanien MM- sekä 15-vuotiaiden EM-kilpailut ja lokakuulle suunniteltu Ilmajoen Arvo Haavisto -turnaus. Lähiaikoina selviää, voidaanko joulukuulle Serbiaan suunnitellut aikuisten ja 20-vuotiaiden MM-kilpailut järjestää.

Kisojen ohjelma julkaistu – kisat huipentuvat kreikkalais-roomalaiseen painiin!

UWW on vahvistanut kisojen ohjelman kisajärjestäjän toiveiden mukaisesti.

MAANANTAI 23.11.

  • klo 11 – 14 aamupäiväpainit (vapaapaini: sarjat 57, 65, 70, 79 ja 97 kg)
  • klo 18 – 19:30 semifinaalit (vapaapaini: sarjat 57, 65, 70, 79 ja 97 kg)

Kuva: Kuvauspalvelu Salopino

TIISTAI 24.11.

  • klo 11 – 15:30 aamupäiväpainit (vapaapaini: sarjat 61, 74, 86, 92 ja 125 kg) ja keräilyt (vapaapaini: sarjat 57, 65, 70, 79 ja 97 kg)
  • klo 16:45 – 17:45 semifinaalit (vapaapaini: sarjat 61, 74, 86, 92 ja 125 kg)
  • klo 18 – 20:30 mitaliottelut (vapaapaini: sarjat 57, 65, 70, 79 ja 97 kg)

KESKIVIIKKO 25.11.

  • klo 11 – 13:30 aamupäiväpainit (naispaini: sarjat 50, 55, 59, 68 ja 76 kg) ja keräilyt (vapaapaini: sarjat 61, 74, 86, 92 ja 125 kg)
  • klo 16 – 16:30 Avajaiset
  • klo 16:45 – 17:45 semifinaalit (naispaini: sarjat 50, 55, 59, 68 ja 76 kg)
  • klo 18 – 20:30 mitaliottelut (vapaapaini: sarjat 61, 74, 86, 92 ja 125 kg)

Kuva: Kuvauspalvelu Salopino

TORSTAI 26.11.

  • klo 11 – 13 aamupäiväpainit (naispaini: sarjat 53, 57, 62, 65 ja 72 kg) ja keräilyt (naispaini: sarjat 50, 55, 59, 68 ja 76 kg)
  • klo 16:45 – 17:45 semifinaalit (naispaini: sarjat 53, 57, 62, 65 ja 72 kg)
  • klo 18 – 20:30 mitaliottelut (naispaini: sarjat 50, 55, 59, 68 ja 76 kg)

PERJANTAI 27.11.

  • klo 11 – 15 aamupäiväpainit (kreikkalais-roomalainen paini: sarjat 60, 67, 72, 82 ja 97 kg) ja keräilyt (naispaini: sarjat 53, 57, 62, 65 ja 72 kg)
  • klo 16:45 – 17:45 semifinaalit (kreikkalais-roomalainen paini: sarjat 60, 67, 72, 82 ja 97 kg)
  • klo 18 – 20:30 mitaliottelut (naispaini: sarjat 53, 57, 62, 65 ja 72 kg)

LAUANTAI 28.11.

  • klo 11 – 15 aamupäiväpainit (kreikkalais-roomalainen paini: sarjat 55, 63, 77, 87 ja 130 kg) ja keräilyt (kreikkalais-roomalainen paini: sarjat 60, 67, 72, 82 ja 97 kg)
  • klo 16:45 – 17:45 semifinaalit (kreikkalais-roomalainen paini: sarjat 55, 63, 77, 87 ja 130 kg)
  • klo 18 – 20:30 mitaliottelut (kreikkalais-roomalainen paini: sarjat 60, 67, 72, 82 ja 97 kg)

Kuva: Jussi Niukkala

SUNNUNTAI 29.11.

  • klo 14 – 15:45 keräilyt (kreikkalais-roomalainen paini: sarjat 55, 63, 77, 87 ja 130 kg)
  • klo 16 – 18:30 mitaliottelut (kreikkalais-roomalainen paini: sarjat 55, 63, 77, 87 ja 130 kg)

Kisasivut avattu!

​Nämä ovat painin 23-vuotiaiden MM-kisojen verkkosivut. MM-kisat painitaan marraskuussa 2020 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Nyt on hieno mahdollisuus päästä kannustamaan suomalaispainijoita nuorten sarjojen MM-kultamitalisti Arvi Savolaisen ja Tampereen kotimatolla painivan aikuisten EM-edustaja Elmer Mattilan johdolla!

 

Elmer Mattila EM-kisoissa Roomassa helmikuussa 2020

Arvi Savolainen EM-kisoissa Italiassa helmikuussa 2020